Luonnontieteellinen keskusmuseo Museon verkkosivustot
Hyppää sisältöön. Hyppää sisältöön.

Kuolleiden, sairaiden ja vahingoittuneiden eläinten seuranta

På svenska

Luonnontieteellinen keskusmuseo on aloittanut maaliskuussa 2006 seurantatutkimuksen, jonka avulla kerätään tietoja Suomesta löytyneiden kuolleiden, sairaiden ja vahingoittuneiden eläinten määristä. Seurantajärjestelmän avulla valmistaudutaan kartoittamaan lintuinfluenssan mahdollista leviämistä Suomen eläimistössä, mutta samalla kerätään myös yleistä seurantatietoa Suomesta löytyvistä kuolleista eläimistä.

Havaintoja kerätään Suomen selkärankaisista eläimistä eli nisäkkäistä, linnuista, matelijoista, sammakkoeläimistä ja kaloista, joiden kuolin- tai vahingoittumissyy ei ole osa normaalia ihmistoimintaa. Havaintoihin kirjataan havaintopaikka ja -aika, kuolleiden, sairaiden ja vahingoittuneiden eläinten lajit ja yksilömäärät ja arvio ilmiön mahdollisesta syystä. Myös yksittäiset kuolleet ja sairaat yksilöt voi ilmoittaa.

Esimerkiksi jäällä makaavia pilkkiahvenia ei ole tarpeen ilmoittaa. Kiinnostavia sen sijaan ovat muun muassa epänormaalit lintu- ja kalakuolemat, liikenteen tappamat ja öljyyn tahriutuneet eläimet sekä tuntemattomista syistä aiheutuneet kuolemat ja vahingoittumiset.

Havainnot ovat julkisia, ja yhteenveto havainnoista on saatavilla reaaliaikaisina taulukoina ja karttoina. Ainoastaan havainnoijien yhteystiedot suojataan viranomaisten käyttöön mahdollisia tarkempia selvityksiä varten.

Suomesta ei toistaiseksi ole tavattu lintuinfluenssaan kuolleita eläimiä. Jos Elintarviketurvallisuusvirasto Evira toteaa H5N1-viruksen Suomesta löydetyn eläimen kuolinsyyksi, järjestelmämme näyttää havaintopaikat punaisin palloin.
 
Jos luonnonlintujen joukkokuolemia havaitaan, on syytä ottaa yhteyttä lähimpään virkaeläinlääkäriin. Joukkokuolemana voidaan pitää esimerkiksi yli viiden kuolleen joutsenen tai yli kymmenen muun kuolleen linnun löytymistä. Virkaeläinlääkäreiden yhteystiedot löytyvät puhelinluettelosta kuntien ja läänien kohdalta ja osoitteesta http://www.evira.fi/attachments/elaimet_ja_terveys/elainlaakarintoimi/kel_yht.pdf (PDF-tiedosto).

Lisää tietoa Lintuinfluenssasta Eviran palvelusta www.lintuinfluenssatietoa.fi

Virukset sammakoiden kuolleisuuden aiheuttajina? Ilmoita havainnoistasi myös Eviralle

Sammakkoeläinten kannat ovat vähenemässä ympäri maailmaa. Kantojen vähentäjinä saattavat toimia tarttuvat taudit. Nyt suomalaisista sammakoista etsitään ranavirusta, ja Evira kerää sammakkoeläinten kuolleisuushavaintoja internetlomakkeella.